CULTrips-matka Viron maaseudulle

Järjestyksessään viides CULTrips-pilottimatka suuntautui Viron Raplamaalle. Päämajaamme pidimme koko matkan ajan Kärussa sijaitsevassa matkailukeskus Toosikannussa, vain tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta. Toosikannu on suosittu paikka eräporukoille, ja paikan luonne kävikin ilmi heti ensimmäisenä, kun saapui illallissaliin. Monta kymmentä täytettyä sarvekasta ja pari muutakin, ympäri maailmaa kerättyinä, katselivat seiniltä rauhallisen lempeinä, kun nautimme illallista. Ihan mielenkiintoinen kokemus!

Heti alkuunsa meille oli viron kielen oppitunti, ja näin suomalaiselle perusasiat olivat melkoisen helppoja - tere, minu nimi on ja mets oli helppo arvata, kun taas tänan(kiitos) ja ole lahke(ole hyvä) olivat itselleni ihan uusia. Viron kielen kuuntelu oli vähän huvittavaa, sillä vaikka se niin paljon kuulostikin suomelta, niin ei siitä silti ymmärtänyt kuin ehkä pari sanaa.

Ensimmäisenä päivänä matkattiin Kohila-nimiseen kylään, jossa vietettiin aikaa paljon erilaisissa työpajoissa. Paikkana oli paikallinen kansalaisopiston tyylinen paikka, jossa järjestetään erilaisia kursseja. Kiinnostuksen mukaan jakaannuimme kahteen ryhmään, joko metalli- tai keramiikkatyöpajaan.

Itse menin metallityöpajaan, koska metallilla työskentelyä en ole koskaan kokeillut. Sorvia käyttämällä taiteilimme metallilätystä pienen kellon. Sillä aikaa keramiikkatyöpajalaiset opettelivat dreijaamista(kuva alla) ja taiteilivat savesta erilaisia astioita.

Kävimme myös Raplassa, jossa tutustuimme paikalliseen kirkkoon, ja kuulemma Virossakin on kirkoissa sama ongelma, että ihmiset eroavat, ja varsinkin pienemmillä paikkakunnilla ei isommissa kirkoissa ole paljon kävijöitä. Tuotakin kyseistä kirkkoa ei talvella lämmitetty ollenkaan, vaan jumalanpalvelukset pidettiin läheisessä seurakuntasalissa.

Päivän viimeisin - ja mielestäni jännittävin - osio oli lasinpuhallustyöpaja! Järvakandi -kylä on tunnettu taitavasta lasinpuhallusperinteestään, ja oli yksi ainoita paikkoja Virossa, joita tätä harrastusta voi vielä harjoittaa. Mekin pääsimme kokeilemaan maljakoiden puhallusta, mikä ei totta vie ollut mikään yksinkertainen juttu - onneksi meillä oli hyvä opas, joka auttoi. Hän kuumensi lasin uunissa, puhalteli pitkään lasinpuhalluskeppiin, jonka päässä puhallettava lasi oli, ja pyöritteli sitä, ja lopulta antoi kokelaalle, joka seisoi penkin päällä.

 Pari kertaa keppiä heilauteltiin edestakaisin, minkä jälkeen alettiin puhaltaa ja kopistella alla olevaan alustaan. Mielenkiintoista oli, että lopputulosta ei yhtään osannut arvioida ylhäältäkäsin, ja jokaisesta vaasista tuli erilainen, tekijänsä näköinen. Opas näytti meille myös, miten tehdään kaunis lasijoutsen, mikä kyllä taitaa vaatia muutaman ylimääräisen harjoittelukerran...

Toisena pilottipäivänä vierailun kohteena oli Sillaotsa-maatalousmuseo Velisen kylässä. Museon vanhassa pihapiirissä järjestetään monia erilaisia työpajoja lapsille ja aikuisille tilauksesta. Mekin pääsimme osaksi vanhoja perinteitä, kun tutustuimme muun muassa kynttilänvalmistukseen sekä narun- ja lelujen tekoon.

Kynttilöitä tuli upottaa sulassa vahassa.

 Maatalon sisällä paikallinen mummo esitteli meille leivän valmistusta. Myssyt ja essut päälle ja hommiin, taikinan vaivaamiseen! Jokainen muotoili itse oman leipäsensä, ja parhaitenhan leivän teko onnistui laulun siivittämänä - vieläpä viroksi! Kyseinen veisu muistutti vähän meidän tule hyvä kakku, älä paha kakku - lorua, mutta hiukan monisanaisempana versiona. Innostuivatpahan saksalaisetkin esittämään oman paikallisen leipomislaulunsa.

Ennen vanhaan jokaisella eri perheellä oli omanlainen merkki leivässään, ja näin teimme mekin omat kuviomme leipiimme.

Tutustuimme myös suomalaisillekin tuttuihin laskiaisperinteisiin, joihin kuuluu tietenkin mäenlasku. Mäkiä ei kyllä Virossa hirveästi ole, ja varmasti ainakin porukan itävaltalaisissa herätti hilpeyttä, kun he saivat tietää Viron korkeimman "vuoren" olevan 318 metriä korkea merenpinnasta laskettuna. Pääsimme kuitenkin laskemaan mäkeä hienolla puukelkalla. 

Eräs paikallisista oppaista keksi tehdä perinteestä astetta extreemempää - mäenlaskua potkukelkalla(viroksi Soome kelk)!

Päivän viimeinen työpaja tapahtui vanhassa tuulimyllyssä, joka oli sittemmin muutettu parin paikallisen sepän Puraviku-yritykseksi. Sisään kun astui, oli kuin olisi astunut pari sataa vuotta ajassa taaksepäin, pajasta pystyi ostamaan mm. keskiaikaistyylisiä miekkoja ja pajalla tehtiin myös tilaustöitä.

Työpajassa pääsimme takomaan oman naulan metallista. Sepän avulla, tietenkin.

Viimeinen päivä olikin aktiiviteettejä täynnä. Aamumme aloitimme reippaalla rekiajelulla Toosikannun ympäristössä.

Matkalla saimme tietää ympäröivien maalaistalojen historiasta sekä pääsimme tutustumaan paikalliseen riistanhoitoon, kun veimme lähistöllä kierteleville villisioille ruokaa. Iltapäivällä osa porukasta pääsikin seuraamaan pienestä tarkkailukopista, kun villisiat tulivat ruokailemaan paikan päälle, vain parin metrin päähän!

Hurautimme neuvostoaikaisella armeijarekalla läheiselle suolle. Liikkumisvälineenä oli lumikengät, joilla teimme muutaman kilometrin kävelyretken lähimaastossa. Niillä kävely oli yllättävän helppoa, ja lumikin oli niin pehmeää, ettei vaikeuksia ollut. Eräoppaamme kertoili meille luonnon ihmeistä ja oli hämmästyttävää, miten luonnosta voi huomata hyvinkin paljon asioita, kun vain pitää silmänsä auki. Opas osasi esimerkiksi kertoa, oliko puun oksaa käynyt nakertamassa jänis vai hirvi, ja millaisia legendoja ja tarinoita soihin liittyy.

 
Illalla meillä oli mahdollisuus käydä saunassa ja avantouinnissa. Itselle se ei ollut niin uusi kokemus kuin esimerkiksi italialaisystävillemme, mutta kyllä siellä avannossa silti piti käydä, ei sitä suomalaiseksi itseään muuten kehtaisi kutsua! 

Vierailumme päättyi jäähyväisjuhlaan, jossa oli erinomaisen illallisen lisäksi paikallinen kansantanssiryhmä esiintymässä. Pirteä tanssijaryhmä Kärutajad oli päässyt vierailemaan jopa Kiinassa asti ja tempaisi mukaan tanssimaan peräti meidät pilottiretkeläisetkin! 

Jokaisella Viron alueella on erilaiset kansantanssipuvut.

Viron matka oli hieno kokemus, joka tarjosi paljon uutta, vaikka alussa mietinkin, löytyykö noin läheiseltä naapurimaalta niin paljon erilaista tarjottavaa. Tokihan yhtäläisyyksiä olikin paljon, mutta harvoin sitä pääsee esimerkiksi puhaltamaan lasia tai kansantanssiryhmän pyörteisiin täällä kotimaassa.

Välillä tuntuu, että Viron matkailu on lähinnä sitä Tallinnan vanhan kaupungin ja Virukeskuksen kiertelyä, mutta suosittelen lämpimästi tutustumista myös Viron muihin alueisiin. Vaikka Viro onkin pieni maa, sieltä löytyy paljon nähtävää, ja monet ainakin vanhemmat virolaiset osaavat vieläkin puhua suomea, joten kielikään ei ole ongelma.
 

Lisätietoa CULTripsistä:
http://kylamatkailu.blogit.fi/mita-on-kylamatkailu/
http://www.cultrips.org/ (englanniksi)

Aiemmat pilottimatkaraportit:
Italia 
Suomi

Teksti Noora Ketolainen
Kuvat Noora Ketolainen ja Reinhard Nimmervoll

Huaveilupäivä II

Huaveileipäivä II järjestetään lauantaina 16.2. Kesälahdella Purujärven maamiesseurantalolla. Päivän aikana ideoidaan järjestöjen yhteistyötä, tapahtumia ja ties mitä rakkaan Kesälahtemme parhaaksi. Tapahtumaan toivotaan järjestöväkeä ja ketä vaan Kesälahden parhaasta kiinnostuneelle. Päivän aikataulusta yms. kerrotaan tarkemmin myöhemmin. (SS)

HIIHTÄMÄÄN JA TÖPÖTTELEMÄÄN

YÖLAULAJIA KUUNTELEMAAN

Alkukesän öinä luonnon valtaa mahtava lintujen konsertti, jonka soittajia on vaikea erottaa toisistaan. Paitsi ehkä solistin paikan ottaneen satakielen ... Jos olet sitä mieltä, että isosta orkesterista olisi mukava erottaa edes muutama soittaja, lähde mukaamme. 
Keski-Karjalan luonto ry:n ja Pro Kesälahden yhteisellä kesäretkellä käydään Parikkalan patsaspuistossa, yhdellä uudella lintutornilla ja tietenkin Siikalahdella, joka on kuuluisa ja monipuolinen lintukohde.
Kesäretken ajankohta on 7.6.2013. Linja-auto lähtee Kiteeltä kello 18 ja Kesälahden torilta kello 18.30. Paluu yöllä ehkä kahden tietämissä. Mukaan otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä, ja kyydistä peritään kymmenen euroa.
Mukaan kiikarit, lintukirjat, retkikamppeet ja omat eväät.
Ilmoittautumisen (ja kyselyt) sähköpostilla prokesalahti@gmail.com

Myllytuvan täydeltä iloa-kiitos.

Hyvät ystävät.
Mukavaa kun kuulitte kutsun ja tulitte suurella joukolla juhlimaan synttäreitämme.
Tämä on meidän tapamme pitää yhteyttä jäseniimme ja kiittää aktiivisuudesta.
Kokoontua kahvikupin ääreen seurustelemaan,juhlimaan yhteistyötä,kertaamaan mennyttä ja suunnittelemaan tulevaa.
Osallistuva jäsenistö kannustaa ja auttaa hallitusta toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Lämmin kiitos teille kaikille.Pidetään yhteyttä.
Kiitos myös Pirjolle ja Jounille herkuista ja kodikkaan tunnelman luomisesta.
Onnea yrityksellenne ja kaikkea hyvää elämäänne.
Me proolaiset iloitsemme suunnattomasti jokaisesta työpaikasta,joka paikkakunnalle syntyy.

Kyläluuta kiittää Jetinaa,onnittelijoita ja kaikkia kanssani toimineita.
Miun tekemisen taustalla on aina ollut vahva kiintymys kotiseutuun.Kesälahtelainen mutkaton elämänmeno,toisesta välittäminen,jota jotkut uteliaisuudeksi luulevat,mäntykankaat,hiekkasärkät metsälammet ja kaksi kirkasta järveä ovat olleet niin tärkeitä,ettei koskaan ole tullut mieleenkään täältä pois lähteä.
Juurillaan on ollut hyvä elää ja tehdä oma osuutensa tutun yhteisön eteen.
Toinen tärkeä asia miulle on ollut yhteistyö,yhdessä tekeminen.Vain sillä pienet paikkakunnat ja syrjäseudut jatkossakin pärjäävätMiulle luonteva kanava tälläiseen tekemiseen on löytynyt yhdistyksistä
Sen vuoksi hyvin mielelläni jaan tämän tittelin kaikkien teidän kanssa,jotka olette eri järjestöissä kanssani toiminet.Ilman teitä en olisi nyt tämän huomion kohteena.Yksin saa kovin vähän aikaan,joukolla paljon.
Ei yhteistyö aina helppoa ole.Löytyy sooloilijoita,karsinan rakentajia,joille oma etu on yhteistä etua tärkeämpi
Mutta silti täytyy jatkaa.Silti täytyy jaksaa.
Vanha sanonta kuuluu,vain yhdessä huutamalla ääni korvestakin kuuluu.
Tämä meidän täällä Keski-Kajalassakin pitää ymmärtää.

Kaksi vuotta eikä suotta

Pro Kesälahti -yhdistys täyttää kaksi vuotta keskiviikkona 10.10.(2012). Tapausta juhlitaan seuraavana päivänä Myllytuvan museoalueella, jossa tarjolla kahvia, keskustelua ja uuden yrityksen esittäytymistä. Tilaisuus korvaa torstaitöpöttelyn.
Tervetuloa joka iikka museoalueelle klo 18. torstaina 11.10.

Kansainväliset kulttuurimatkaajat Suitsassa

Keskiviikkoisena aamuna Kesälahden kauniiseen Suitsan saareen ilmestyi sekalainen joukko ulkomaalaisia vieraita. Vieraamme saivat kokea harvinaista herkkua, sillä Suitsaan he tuskin olisivat eksyneet elleivät olisi mukana kansainväliseen CULTrips-projektiin liittyvällä pilottimatkalla. Pilottimatka toimi samanlaisella periaatteella kuin Italian matka viime marraskuussa - vieraat tulevat testimatkalle, ja me esittelemme omaa maaseutuamme erilaisten aktiviteettien muodossa. Päivän jälkeen vieraat sitten arvioivat, miten kaikki sujui, ja näin ollen saamme tärkeää tietoa toiminnan kehittämisessä. Kesälahteen tutustumassa oli vierailijoita Italiasta, Luxemburgista, Itävallasta, Saksasta sekä Virosta. Lisäksi he kävivät matkallaan tutustumassa Honkavaaraan, Rääkkylään sekä Joensuuhun.

Suitsapäivän teemana oli luonto, historia ja rajan läheisyys. Aamu alkoi paikalliseen tapaan leppoisasti nuotiolle keitetyin pannukahvein ja tuorein pullin. 

Ja koska eihän vieraita ihan turhan päitten Suitsaan kutsuttu, sillä he laitettiin heti työn tekoon! Muikkujen perkaaminen oli monelle aivan uusi kokeilu, ja se luonnistuikin kulttuurimatkailijoilta erinomaisesti.

 

Kun muikkukeitto jätettiin tulelle porisemaan, lähdettiin hurjastelemaan kohti Venäjän rajaa safariautoilla. Suomen liput heiluen, luonnollisesti. 

 

Rajalle oli Ketolanrannasta noin viisi kilometriä matkaa, ja matkan varrella kävimme katsomassa myös rajaa vuodelta 1721, jolloin toinen puoli saaresta kuului Ruotsille ja toinen Venäjälle. Matkalla ihasteltiin ja kerättiin suomalaisen metsän antimia; mustikoita, vadelmia, puolukoita ja kanttarelleja - jokamiehenoikeudet eivät ole itsestäänselvyys monessakaan maassa.

  

Näkymä Venäjälle on hieno, ja vieraat olisivat helposti viipyneet Kanisenmäellä paljon pitempäänkin.

Koska Suitsassa harrastetaan aktiivisesti hirvenmetsästystä, oli se syytä kertoa myös vieraille. Riistakamera tallentaa kuvat alueella liikkuvista hirvistä - tai satunnaisista sienestäjistä, kuten saimme kuvia selaillessamme huomata.

Nuolukivi oli korkea, niin kuin hirvikin.

Ajomatkan jälkeen alkoi jo nälkä kurnia vatsassa, joten oli aika muikkusopan. Rohkeimmat uskalsivat syödä pienet muikut ruotineen kaikkineen, ja olipa keitto niin hyvää että eräskin rouva santsasi peräti kaksi kertaa!

Ruokailun jälkeen vieraat pääsivät tutustumaan kolmeen suitsalaiseen taloon - moderniin kesämökkiin, vanhaan pihapiiriin joka toimii nykyään mökkikäytössä, sekä vanhaan taloon, joka on nykyään muistojen piha. Jokaisen talon esitteli sen omistaja ja vieraat pääsivät vanhojen tarinoiden kautta kokemaan, millaista oli elää saaressa ja minkälaista oli suitsalaisen arki. Enää saaressa ei ole vakituista asutusta - viimeinen asukas lähti kaksikymmentä vuotta sitten - joten nykyään saarella vierailee paikallisia kesämökkeilijöitä.

Suitsavierailu päättyi makoisiin lettukahveihin, ja letun täytteeksi sai valita hirven lihaa, kanttarelleja tai paikallisia marjoja. Pientä galluppia tehneenä vieraat vaikuttivat nauttivan päivästä ja Suomen luonnosta erityisesti.

Pitkän päivän päätteeksi osa joukosta innostui vielä laulamaankin - Jaakko-kultakin onnistui tältä porukalta, neljällä eri kielellä ja vieläpä kaanonissa!

Lähdön paikka. Vielä viimeiset vilkutukset näkyivät Pyhäjärven ylittävistä veneistä.

 Sääennuste oli aika uhkaava, koko päivän piti sataa vettä, mutta onni oli puolellamme ja pientä kuuroa lukuunottamatta säilyimme kuivina. Päivä oli avartava ja opettava myös meille, miten meillä onkaan tällainen arvokas aarre omalla paikkakunnallamme! 

Siis, suuret ja lämpimät kiitokset kaikille päivän järjestämisessä mukana olijoille, yhteistyöllä saimme vierailijoille (sekä myös itsellemme) koottua mukavan päivän Kesälahden luonnon helmassa!

Lisää kuvia Pro Kesälahden Facebook-sivuilla!  

Aiheesta oli myös juttu sekä Karjalaisessa että Karjalaisen nettisivuilla. 

Kuvat ottanut Noora Ketolainen.