maanantai 11. marraskuuta 2013

TORSTAITÖPÖTTELY SALOKYLÄLLE 14.11.2013

Mielenkiintoisen mystinen retki torstaina 14.11.: kohteena Salokylä ja siellä kalasatama ynnä venäläisten kylän kautta kuutamometsälenkki ja jälkipuinti kalasataman laavulla. Laavulla evästelyä omin eväin ja mahdollisuus makkaranpaistoon. Mukaan heijastimet, otsa- tms valaisin ja lämmintä ylle laavutuulille. Lähtö kirkonkylän torilta kello 17.30 - tai voi ajella suoraan kalasatamaan. Kimppakävelyt ovat kaikille avoimia tapahtumia!

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kulttuurimatkailua Itävallan maisemissa

(pahoittelut viivästyneestä blogipostauksesta - mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!)

Viime kesäkuussa lähdimme viimeiselle CULTrips-retkelle, joka suuntautui tällä kertaa Itävallan kaakkoisosaan, Styyriaan. Styyria ei edustanut ainakaan itselleni stereotyyppistä Itävaltaa korkeine vuorenhuippuineen, vaan loisti aivan muilla ominaisuuksillaan, kuten päärynätarhoillaan ja vehreillä maisemillaan.

Lensimme keskiviikkona 12. kesäkuuta neljän pohjois-karjalaisnaisen voimin Wieniin, josta pääsimme kätevästi bussikuljetuksella Pöllauun, hurmaavaan parin tuhannen asukkaan kylään. Majoituimme sympaattiseen Gasthaus Hubmanniin, ja lähdimme tutkimaan ja ihmettelemään pikkukylää. Ihmetystä varsinkin lisäsi kuusi, joka oli tökätty pitkän kepin nokkaan keskelle toria! Myöhemmin paljastui, että kyseinen puu laitetaan esille toukokuussa, ja että varhaisina aikoina kyseistä puuta piti vahtia ettei naapurikyläläiset tuleet sitä nappaamaan itselleen.


 
Myöhemmin tapasimme paikalliset CULTrips-aktiivit, kylän pormestarin sekä muut CULTrips-matkalaiset illallisella. Illallisen jälkeen vielä piipahdettiin kirkossa, joka oli näinkin pienelle kylälle todella mahtipontinen - sinne mahtui peräti 1000 ihmistä, mikä on hämmästyttävän suuri kirkko 2100 asukkaan kylälle!

Ainakin 700 ihmistä tulee kirkkoon joka sunnuntai.
Seuraavana aamuna herätys olikin aikaisin, sillä aamu aloitettiin seikkailulla - kuumailmapalloajelulla!

Kaksi palloa ja muutama alan ammattilainen käytössämme asensimme korit ja purimme pallokankaat pusseistaan yhteisvoimin. Pallokangas levitettiin ensin maahan ja sitä alettiin täyttää kaasulla niin, että se kasvoi suureksi palloksi. Sitten vain kyytiin ja lentoon!

Kohti korkeuksia!
Kuumailmapalloilu on mahdollista yleensä vain aamulla tai illalla, jolloin ei tuule niin paljoa. Sää todellakin suosi meitä matkalaisia, ja saimme kaikki muistoihimme upean lintuperspektiivin tästä itävaltalaisesta maalaismaisemasta.

Lento jo itsessään oli uskomaton kokemus, ja järjestäjät olivat lisänneet siihen vielä pienen lisäosion - heitimme maahan matkamme varrella oransseja merkkejä, ja tallensimme sijainnin GPS-laitteelle. Myöhemmin iltapäivällä sitten etsimme samaisen laitteen avulla merkit ja näimme samat maisemat jalankulkijan silmin - yllättävän erilaisilta näyttivät kuin ilmasta katsottuna olisi luullut! 

Syyrian maaseutua.
Yllättävän pehmeän laskeutumisen jälkeen (meidän pallomme viljapellolle, muut mansikkamaalle - ja mansikanpoimijat olivat heitelleet matkalaisille mansikoita!) suuntasimme nälkäisine vatsoinemme maalaisaamiaiselle.

Maalaisherkkuina oli kahvia, maalaisleipää, kinkkua ja lisäksi erilaisia "mössöjä", jotka olivat rakenteeltaan vähän niin kuin mannapuuroa.
Valkoista mössöä dipattiin kahvissa, koska niin paikalliset kuulemma tekee, muita sitten syötiin sellaisinaan.
Seuraavaksi vuorossa oli työpaja ravintolan keittiössä, jossa vetäisimme kokinhatut ja -essut päällemme ja rupesimme hommiin! Menu oli punottu omenateeman ympärille - oli selleri-omenakeittoa, röstiperunoita (joita valmistamme alla olevassa kuvassa) lihalla tai kalalla, ja jälkiruoaksi omenaparfaita. Olimme vielä niinkin ripeitä, että pääsimme nauttimaan aurinkoisesta kesäpäivästä kiireettömästi ulos - harvinaisia hetkiä tiheässä CULTrips-aikataulussa!
Röstit pyöriteltiin kuin ammattilaiset konsanaan iloisissa tunnelmissa.
Jotta emme varmasti pääsisi laihtumaan tämän matkan aikana, oli seuraavana kohteena mansikkafarmi, omistajanaan herra Singer. Ainakin meille suomalaisillehan tämä mansikankeruu oli varsin tuttua puuhaa, ja jokainen sai poimia itselleen rasiallisen. Laatu tilalla oli todella tärkeää, ja mansikoiden piti olla tarpeeksi punaisia ja isoja, jotta ne pystytään laittamaan myyntiin. Mansikat maistuivat kyllä todella maukkailta!


Meillä oli tilalla työpaja, jossa talon reipas emäntä opasti meitä ja jokainen sai oman tehtävänsä - toiset leikkasivat hillopurkkien kansipaloja, toiset asettivat niitä paikoilleen ja kolmannet taittelivat lautasliinoja yhteistä kahvihetkeä varten, mukavaa pikku puuhailua siis. Itse pääsin käyttämään taiteellisia lahjojani hyväksi hilloetikettien kirjoittamisessa. Kaikki saivat mansikkahillopurkin mukaansa kotiinviemiseksi.

 Seuraavaksi jakaannuimme kahteen ryhmään riippuen siitä kummassa kuumailmapallossa kukin oli ollut, ja lähdimme paikantimen kanssa etsimään alas heittämiämme oransseja merkkejä. Alussa vähän kesti tekniikan ymmärtämisessä ja oikean suunnan löytämisessä, mutta löysimme kaikki merkit, ja sen kunniaksi löydön tuuletus oppaaltamme:


 

Ilta huipentui illalliseen, jolle kuljimme perinteisellä tavalla - hevoskärreillä! Matka kului leppoisasti ja taivaalla lenteli pari kuumailmapalloa. Kun hevoset nousivat laukkaan saapuessamme erääseen linnaan, olo oli vähintäänkin kuin kuninkaallisella - varsinkin kun jokainen nainen sai vielä ruusun!

Omistajien koira kulki erittäin lunkisti vaunujen mukana.

Illallisen nautimme "Haus am See" - "Talo järven rannalla"- nimisessä ravintolassa. Nimensä mukaisesti vieressä oli järvi. Ruoka oli hyvää ja illalla uni maittoi.

 Perjantaina lähdimme kohti perhe Pöltlin farmia, jossa he kasvattavat mm. syyspäärynää ("Hirschbirne"), joka on paikallinen erikoisuus juuri tässä osassa Itävaltaa. Pihapiirissä oli vanhojakin päärynäpuita, mitkä olivat aika harvinaisuuksia - aiemmin puita nimittäin hakattiin alas, sillä niistä itse puusta sai enemmän rahaa mitä puiden päärynöistä.

Alkuesittelyjen jälkeen pääsimme työpajojen kimppuun. Farmilla valmistetaan paikallisista tuotteista lähes kaikkea mitä nyt vain keksiikään jalostaa - oli mehua, etikkaa, siideriä, likööriä, hilloa, suklaata, marmeladia... Itävaltalaisilla tuntuu olevan alituinen ideariihi menossa, ja ahkeruuden määrää ei voi kuin ihmetellä (tai ehkä jopa ottaa mallia)!

Mekin pääsimme mukaan tuotantolinjalle, ja ensin kokeilimme pienellä liukuhihnasysteemillämme päärynäetikan purkitusprosessia.
Kaikilla keskittyneet ilmeet, tämä on tärkeää työtä! Vasemmalta oikealle: pullojen täyttö, korkitus, etikettien laitto ja pakettiin pakkaaminen.
 Loppumatonta luovuuttamme pääsimme kokeilemaan marmeladityöpajassa, jossa päärynä- ja rypälemehuun lisättiin yllättävän eksoottisia makuja, kuten rosmariinia ja chiliä! Ikinä en ollut aiemmin ajatellut, että ne toimisivat hillon kanssa yhdessä. Ja lopputulos oli kuin olikin erittäin herkullinen. Muita lisämausteita olivat muun muassa seljankukka ja kardemumma.

Omista hilloista voi helposti tuunata oman makunsa mukaisen, eikä aina tarvitse juurtua kaikkein perinteisimpään ratkaisuun.

Lounasta söimme kauniissa linnanpuistossa - herkullista kasviskeittoa sekä munakasta paikallisella erikoisuudella, kurpitsansiemenöljyllä maustettuna!


Päivän viimeinen työpaja oli Öllerbauerissa, jossa pääsimme vierailemaan paikalliseen perheeseen ja leivoimme perinteistä itävaltalaista herkkua, omenastruudelia.

Kuten edellinenkin päärynäfarmi, tässäkin talossa asui varsinainen superperhe. He valmistivat tuotteita päärynämehusta päärynäsinappiin, ja lähistöllä oli vierastalo, jota pääsimme ihastelemaan - huonekalut oli tehnyt perheen poika omin kätösin, tietenkin.

Omenastruudelin tekoon ei tarvita monimutkaisia ainesosia - itse struudelin kokoaminen oli se hankalin osa.  
Taikinan piti olla kuulemma niin ohutta, että sen läpi pystyy lukemaan sanomalehteä.
Siinä olikin viimeistään ryhmän yhteistyökyvyn koettelun paikka, kun taikina piti levittää pöydän kokoiseksi vetäen kaikista reunoista ilman reikiä. Ja hienosti se onnistuikin, kunhan vain jaksoi keskittyä!

Levylle laitettiin maustettuja omenapaloja ja se käärittiin rullalle pitkäksi pötköksi, sitten vain uunipellille paistumaan! Ja tässä lopputulos ihanan ohjastajamme kätösissä, jokainen sai palan ikiomalla nimilipullaan varustettuna.

Ahkera itävaltalaisrouva, joka opasti omenastruudelin teon saloihin.

Viimeinen virallinen ohjelmapäivä aloitettiin taidetyöpajalla "Atelier Knoll":ssa, missä taiteilijapariskunta Knoll kierrätti meitä ympäri ateljeetaan - he olivat muun muassa inspiroituneet persikansiemenestä ja ideoineet siitä niin tuolia, peiliä, kangasprinttiä kuin postikorttiakin. 

Me itse pääsimme kokeilemaan taiteellisia lahjojamme jälleen työpajoissa - toiset painoivat kankaalle juurikin persikansiemenkuvioita, ja me toiset pääsimme muotoilemaan vuolukiviä oman mielemme mukaan. Omani yritti kovasti muotoutua päärynäksi, mutta päätyi loppujen lopuksi olemaan lähinnä vain hiukan tavallista pyöreämpi vuolukivi.


Maalaustyöpajassa, kuva Auli Partio.
Työpajan ehdoton kohokohta oli taiteilijanaisen isä, joka kiersi jokaisen luona katselemassa valmistuvia töitä. Englantia hän ei osannut ja vaikka saksan taitoni ovatkin vähän hatarat, sain käytyä pienen keskustelun hänen kanssaan, ja eikös tämä pappa vielä lurautauttanutkin keskustelun huipennukseksi pienen laulunkin!

Matka jatkui Pischeldorfiin, mikä on kuuluisa kirkkotornilaulajistaan ("Turmsingen") - joka sunnuntai paikallinen tai muista kylistä saapuva kuoro nousee kirkon torniin laulamaan, ja ihmiset kerääntyvät torialueella kuuntelemaan ja laulamaan mukana. Paikalliset olivat järjestäneet jopa pienen show'n laulamisen kylkeen. Juontaja mainosti moneen kertaan, mistä maista olemme täältä tulleet ja lauloimme saksaksi paikallisten kanssa yhteislaulua nimeltä Bleibn ma bånad. Saksaa näiden osaamiseksi ei tarvinnut hallita, sillä saimme kätösiimme lyriikat, joissa lähinnä toistettiin samaa: "Tria-lei-da-rei-djo, rei-di-a-ho". Toinen Rääkkylän vahvistuksistamme kutsuttiin myös lavalle esittämään vähän suomalaisempaa musiikkia, ja saimme kuulla upean laulun karjalan kielellä.

Juontaja, Sari sekä kirkkolaulajat, jotka laskeutuivat kirkontornista torille loppuesityksen ajaksi.
Maittavan lounaan jälkeen edessä oli junamatka vanhan kunnon höyryveturilla. Birkfeldin juna-asemalla meidät ottivat vastaan sympaattiset junankuljettajaherrat, jotka sanoivat olevansa meistä yhtä innoissaan kuin jos itse presidentti tulisi käymään. Itse junarata oli noin 22 kilometriä pitkä, ja matkamme kulki Anger-nimiseen kylään. Junarata on toiminnassa kesäaikaan, ja junan voi myös vuokrata omaan käyttöönsä - näin oli tehnyt myös meidän junassamme hääpari, jolla oli oma vaunu käytössään heidän hääjuhlaansa varten.

Junan lähtövalmisteluissa tarvittiin hiukan apua, ja ryhmämme miehet pääsivätkin "työpajaan" siirtämään hiiltä junaan. Muille oli järjestetty pientä kisailua, jossa pulloja piti kaataa vanhanaikaisella vesiruiskulla. Lisäksi kokeilimme munakkaan paistoa veturin uunissa - hienosti se paistui ja meille myös maistui! 

Lähtövilkutukset.
Matka kulki Angeriin asti, ohikulkijoille vilkutettiin ja koska kyseessä oli ns. avomalli, vaunujen välissä pääsi nauttimaan ulkoilmastakin!
Hiukan aikatauluongelmista johtuen emme päässeetkään shoppailemaan Angerissa niin laajalti kuin oli suunniteltu, mutta saimme mahdollisuuden piipahtaa paikallisessa lähikaupassa ja kahvilla. Tästä jatkoimme bussilla matkan viimeiselle yhteiselle illalliselle maaseudun siimekseen.

Illallisen jälkeen pääsimme tutustumaan paikalliseen savutupaan - muistutti kovasti Kesälahden vastaavaa, vähän laajempi versio vain, ja tämä oli oikeasti toiminnassa. Savutuvassa oli kaksi kerrosta ja entisajan välineitä seinillä. Jälkiruoaksi saimme nauttia keskiaikaista herkkua (nimi on päässyt unohtumaan), jonka valmisti meidän oppaamme tulen äärellä:
Taikinapallero uppopaistettiin ja kääneltiin sitä puolelta toiselle ja välillä lisättiin taikinaa, niin että se kasvoi isoksi. Valmis pallo vain paloiksi, vähän tomusokeria päälle ja ääntä kohti! Yksinkertaista, näin sitä tehtiin jälkiruoka ennen vanhaan!

Sitten olikin jo aika hyvästelyjen ja kotiinpaluun.

Matkan aikana opin, että ei ikinä pidä aliarvioida vanhoja perinteitä ja tapoja - esimerkiksi hevoskärriajelu ja höyryveturi ovat hieno tapa ylläpitää entisajan kulttuuria, ja tämä on onneksi huomattu myös kotimaassa - esimerkiksi Joensuussa Ukko-veturi. Tietenkin pitää pysyä realiteettien asettamissa rajoissa eikä esimerkiksi rakentaa uutta rautatietä vain, jotta saataisiin jotain erikoista, vaan huomata oman alueen rikkaudet ja osata hyödyntää niitä. 

Tämä oli siis viimeinen CULTrips-matka, ja voisin koota tähän ajatuksia, joita nämä matkat ovat minussa herättäneet.
 
CULTrips on tarjonnut paljon uusia kokemuksia, joita en olisi varmasti päässyt kokemaan ilman tätä projektia. On pystynyt vertailemaan eri maiden eroja ja näkemään paikkoja, joihin ei välttämättä olisi hoksannut mennä muuten, mikä on todella hieno juttu, ja näitä voin suositella tutuillekin.
 

Arvostus omaa kulttuuria, ja erityisesti Kesälahtea kohtaan on noussut, ja on ollut hämmästyttävää huomata, että meilläkin voi olla jotain mielenkiintoista tarjottavaa myös ulkomaalaisille. Mitään ei pidä väheksyä, vaan olla rehellisesti ylpeä siitä, mitä meillä on. Meille hyvinkin itsestäänselvät asiat, kuten sähkötolpat parkkipaikalla(tämä huomattiin kun itävaltalaiset olivat Kesälahti-kierroksella), saattavat hyvinkin olla kiinnostavia ja kysymyksiä herättäviä asioita ulkomaalaisen mielestä.

Lähimatkailun merkitys on myös korostunut - aina ei välttämättä tarvitse lähteä kauas, vaan läheltäkin voi löytyä mielenkiintoisia kohteita. Vierailut Rääkkylään, Ukkolaan ja Honkavaaraan yllättivät positiivisesti, miten näin lähellä voi olla sellaista, joka voi tarjota jotain uutta! Olisikin hienoa, jos kylämatkailua ei kehitettäisi pelkästään ulkomaalaisille, mutta myös lähialueiden asukkaille.
 

Todellinen kulttuuri ei aina todellakaan löydy pääkaupunkiseudulta ja perusturistikohteista. Aitoa yhteys paikalliseen kulttuuriin tulee olemalla yhteydessä paikallisten ihmisten kanssa. Esimerkkinä Italia - Colosseum ihan mukava nähdä, mutta Italian reissullakin mieleen painuivat ennemminkin tryffelinmetsästys ja ristipistotyön tekeminen yhdessä paikallisen mummon kanssa. Oikeaan kulttuuriin pääsee sisälle, kun on mukana siinä arjessa, missä paikallisetkin, ja kun saa seurata miten asiat tehdään muualla.


Teksti & kuvat(paitsi kuvat, joissa kuvaajan nimi): Noora Ketolainen

Aiemmat blogikirjoitukset CULTrips-matkailusta:
Viro
Suomi
Italia

Linkki CULTripsin kotisivuille (englanniksi)

maanantai 20. toukokuuta 2013

TORSTAITÖPÖTTELY SALOKYLÄLLE 14.11.2013

Mielenkiintoisen mystinen retki torstaina 14.11.: kohteena Salokylä ja siellä kalasatama ynnä venäläisten kylän kautta kuutamometsälenkki ja jälkipuinti kalasataman laavulla. Laavulla evästelyä omin eväin ja mahdollisuus makkaranpaistoon. Mukaan heijastimet, otsa- tms valaisin ja lämmintä ylle laavutuulille. Lähtö kirkonkylän torilta kello 17.30 - tai voi ajella suoraan kalasatamaan. Kimppakävelyt ovat kaikille avoimia tapahtumia!

tiistai 2. huhtikuuta 2013

KESÄLAHTI CITY MAHATON 2013

Maailmanhistorian suurin, ikimuistoisin ja mahtavin Kesälahti City Mahaton 2013 järjestetään toukokuussa. Kävelykierrokset alkavat perjantaina 3.5.2013 kello 19 ja päättyvät helatorstaina 9.5. Viimeinen kierros, kaikkien yhteinen kävellään kello 14-15.

Kesälahti City Mahattomassa kävellään viestinä vajaan viiden kilometrin lenkkiä yhtäjaksoisesti 140 tuntia  = 140 kierrosta.  Niistä 139 vastaa Kesälahden kunnan ikävuosia ja yksi yhteistä vuotta Kiteen kanssa. Tapahtuman sydän on Kesälahden tori.


City Mahattomaan varataan kävelyvuorot sähköpostilla osoitteesta prokesalahti@gmail.com. Viestissä ilmoitetaan varaajan nimi ja varattu aika.

 


Kävelyvuorot täyttyvät suurelta osin haastekampanjalla. Se puolestaan toimii näin:

1) Suorita oma vapaavalintainen summa Pro Kesälahden tilille Kesälahden osuuspankkiin 513903-232892
2) Haasta ystäviäsi, sukulaisia, työkavereita jne mukaan mielellään leikkimielisellä haasteella!
3) Varaa Pro Kesälahden sähköpostissa itsellesi kävelyvuoro
 PS. City mahattomaan voi osallistua myös ilman haastekampanjaa ja erillistä maksua.

KCM:n OHJAUSRYHMÄ HAASTAA ENSIMMÄISELLE KÄVELYVUOROLLE KITEEN KAUPUNGINVALTUUSTON JA
KAUPUNGINHALLITUKSEN ESITTELIJÖINEEN KESÄLAHDEN JA KITEEN VÄLISEN PIKAVUORON HINNALLA 10,70/HENKI (ei eläkeläis- tai muita alennuksia).
Kesälahti City Mahaton tarjoaa runsaasti oheistapahtumia. Luvassa muun muassa musiikkia, yhteislaulua, ohjattuja jumppatuokioita, päivän puheenvuoroja.

Martat huolehtivat väen kahvituksesta tapahtuman ajan. Yrittäjät puolestaan tarjoavat lounaan päivittäin kello 11.30-13.00.

Tori toivottaa myyjät ja esittelijät tervetulleeksi milloin vain tapahtuman aikana. Ei toripaikkamaksua!

Tapahtumassa on teemapäiviä: sunnuntai 5.5 on terveys- ja kauneusteema, maanantai 6.5. lapset (alle kouluikäiset ja alakoululaiset), tiistai 7.5. eläkeläiset/ikäihmiset ja keskiviikko nuoret. Torstai 9.5. päätöspäivänä on loppujuhla alkaen kello 15.30.
City Mahattoman viimeinen kierros helatorstaina kello 14-15 haastaa mukaan kaikki tapahtuman aikana osallistuneet.
Täyttyköön reitti hymysuisista ulkoilijoita.
Näitä HYMYHOUKUTTIMIA saadaan iloksemme myös tänä vuonna. Kisaan voi tuoda valmiita töitä. Ne asetetaan nähtäville lauantaina 4.5. kello 11 alkaen. Töiden toivotaan olevan sään kestäviä, sillä ne ovat turistien ihailtavina koko kesän.
Kävijät äänestävät viikon ajan parhaasta hymyhoukuttimesta. Voittaja palkitaan ruhtinaallisesti.

Ainutlaatuinen tapahtuma onnistuu yhteisin ponnistuksin. Pro Kesälahden apuna sen toteuttavat muun muassa Kiteen kaupungin vapaa-aikatoimi, Kesälahden martat,  MLL ja useat yritykset.

Nyt tapahtuma myös Facebookissa! Kuule viimeiset kuulumiset ja liity tapahtumaan TÄÄLTÄ

maanantai 1. huhtikuuta 2013

CULTrips-matka Viron maaseudulle

Järjestyksessään viides CULTrips-pilottimatka suuntautui Viron Raplamaalle. Päämajaamme pidimme koko matkan ajan Kärussa sijaitsevassa matkailukeskus Toosikannussa, vain tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta. Toosikannu on suosittu paikka eräporukoille, ja paikan luonne kävikin ilmi heti ensimmäisenä, kun saapui illallissaliin. Monta kymmentä täytettyä sarvekasta ja pari muutakin, ympäri maailmaa kerättyinä, katselivat seiniltä rauhallisen lempeinä, kun nautimme illallista. Ihan mielenkiintoinen kokemus!

Heti alkuunsa meille oli viron kielen oppitunti, ja näin suomalaiselle perusasiat olivat melkoisen helppoja - tere, minu nimi on ja mets oli helppo arvata, kun taas tänan(kiitos) ja ole lahke(ole hyvä) olivat itselleni ihan uusia. Viron kielen kuuntelu oli vähän huvittavaa, sillä vaikka se niin paljon kuulostikin suomelta, niin ei siitä silti ymmärtänyt kuin ehkä pari sanaa.

Ensimmäisenä päivänä matkattiin Kohila-nimiseen kylään, jossa vietettiin aikaa paljon erilaisissa työpajoissa. Paikkana oli paikallinen kansalaisopiston tyylinen paikka, jossa järjestetään erilaisia kursseja. Kiinnostuksen mukaan jakaannuimme kahteen ryhmään, joko metalli- tai keramiikkatyöpajaan.
Itse menin metallityöpajaan, koska metallilla työskentelyä en ole koskaan kokeillut. Sorvia käyttämällä taiteilimme metallilätystä pienen kellon. Sillä aikaa keramiikkatyöpajalaiset opettelivat dreijaamista(kuva alla) ja taiteilivat savesta erilaisia astioita.
Kävimme myös Raplassa, jossa tutustuimme paikalliseen kirkkoon, ja kuulemma Virossakin on kirkoissa sama ongelma, että ihmiset eroavat, ja varsinkin pienemmillä paikkakunnilla ei isommissa kirkoissa ole paljon kävijöitä. Tuotakin kyseistä kirkkoa ei talvella lämmitetty ollenkaan, vaan jumalanpalvelukset pidettiin läheisessä seurakuntasalissa.

Päivän viimeisin - ja mielestäni jännittävin - osio oli lasinpuhallustyöpaja! Järvakandi -kylä on tunnettu taitavasta lasinpuhallusperinteestään, ja oli yksi ainoita paikkoja Virossa, joita tätä harrastusta voi vielä harjoittaa. Mekin pääsimme kokeilemaan maljakoiden puhallusta, mikä ei totta vie ollut mikään yksinkertainen juttu - onneksi meillä oli hyvä opas, joka auttoi. Hän kuumensi lasin uunissa, puhalteli pitkään lasinpuhalluskeppiin, jonka päässä puhallettava lasi oli, ja pyöritteli sitä, ja lopulta antoi kokelaalle, joka seisoi penkin päällä.


 Pari kertaa keppiä heilauteltiin edestakaisin, minkä jälkeen alettiin puhaltaa ja kopistella alla olevaan alustaan. Mielenkiintoista oli, että lopputulosta ei yhtään osannut arvioida ylhäältäkäsin, ja jokaisesta vaasista tuli erilainen, tekijänsä näköinen. Opas näytti meille myös, miten tehdään kaunis lasijoutsen, mikä kyllä taitaa vaatia muutaman ylimääräisen harjoittelukerran...

Toisena pilottipäivänä vierailun kohteena oli Sillaotsa-maatalousmuseo Velisen kylässä. Museon vanhassa pihapiirissä järjestetään monia erilaisia työpajoja lapsille ja aikuisille tilauksesta. Mekin pääsimme osaksi vanhoja perinteitä, kun tutustuimme muun muassa kynttilänvalmistukseen sekä narun- ja lelujen tekoon.
Kynttilöitä tuli upottaa sulassa vahassa.
 Maatalon sisällä paikallinen mummo esitteli meille leivän valmistusta. Myssyt ja essut päälle ja hommiin, taikinan vaivaamiseen! Jokainen muotoili itse oman leipäsensä, ja parhaitenhan leivän teko onnistui laulun siivittämänä - vieläpä viroksi! Kyseinen veisu muistutti vähän meidän tule hyvä kakku, älä paha kakku - lorua, mutta hiukan monisanaisempana versiona. Innostuivatpahan saksalaisetkin esittämään oman paikallisen leipomislaulunsa.

Ennen vanhaan jokaisella eri perheellä oli omanlainen merkki leivässään, ja näin teimme mekin omat kuviomme leipiimme.
Tutustuimme myös suomalaisillekin tuttuihin laskiaisperinteisiin, joihin kuuluu tietenkin mäenlasku. Mäkiä ei kyllä Virossa hirveästi ole, ja varmasti
ainakin porukan itävaltalaisissa herätti hilpeyttä, kun he saivat tietää Viron korkeimman "vuoren" olevan 318 metriä korkea merenpinnasta laskettuna. Pääsimme kuitenkin laskemaan mäkeä hienolla puukelkalla. 
Eräs paikallisista oppaista keksi tehdä perinteestä astetta extreemempää - mäenlaskua potkukelkalla(viroksi Soome kelk)!
Päivän viimeinen työpaja tapahtui vanhassa tuulimyllyssä, joka oli sittemmin muutettu parin paikallisen sepän Puraviku-yritykseksi. Sisään kun astui, oli kuin olisi astunut pari sataa vuotta ajassa taaksepäin, pajasta pystyi ostamaan mm. keskiaikaistyylisiä miekkoja ja pajalla tehtiin myös tilaustöitä.
Työpajassa pääsimme takomaan oman naulan metallista. Sepän avulla, tietenkin.
Viimeinen päivä olikin aktiiviteettejä täynnä. Aamumme aloitimme reippaalla rekiajelulla Toosikannun ympäristössä.



Matkalla saimme tietää ympäröivien maalaistalojen historiasta sekä pääsimme tutustumaan paikalliseen riistanhoitoon, kun veimme lähistöllä kierteleville villisioille ruokaa. Iltapäivällä osa porukasta pääsikin seuraamaan pienestä tarkkailukopista, kun villisiat tulivat ruokailemaan paikan päälle, vain parin metrin päähän!

Hurautimme neuvostoaikaisella armeijarekalla läheiselle suolle. Liikkumisvälineenä oli lumikengät, joilla teimme muutaman kilometrin kävelyretken lähimaastossa. Niillä kävely oli yllättävän helppoa, ja lumikin oli niin pehmeää, ettei vaikeuksia ollut. Eräoppaamme kertoili meille luonnon ihmeistä ja oli hämmästyttävää, miten luonnosta voi huomata hyvinkin paljon asioita, kun vain pitää silmänsä auki. Opas osasi esimerkiksi kertoa, oliko puun oksaa käynyt nakertamassa jänis vai hirvi, ja millaisia legendoja ja tarinoita soihin liittyy.

 
Illalla meillä oli mahdollisuus käydä saunassa ja avantouinnissa. Itselle se ei ollut niin uusi kokemus kuin esimerkiksi italialaisystävillemme, mutta kyllä siellä avannossa silti piti käydä, ei sitä suomalaiseksi itseään muuten kehtaisi kutsua! 

Vierailumme päättyi jäähyväisjuhlaan, jossa oli erinomaisen illallisen lisäksi paikallinen kansantanssiryhmä esiintymässä. Pirteä tanssijaryhmä Kärutajad oli päässyt vierailemaan jopa Kiinassa asti ja tempaisi mukaan tanssimaan peräti meidät pilottiretkeläisetkin! 
Jokaisella Viron alueella on erilaiset kansantanssipuvut.

Viron matka oli hieno kokemus, joka tarjosi paljon uutta, vaikka alussa mietinkin, löytyykö noin läheiseltä naapurimaalta niin paljon erilaista tarjottavaa. Tokihan yhtäläisyyksiä olikin paljon, mutta harvoin sitä pääsee esimerkiksi puhaltamaan lasia tai kansantanssiryhmän pyörteisiin täällä kotimaassa.

Välillä tuntuu, että Viron matkailu on lähinnä sitä Tallinnan vanhan kaupungin ja Virukeskuksen kiertelyä, mutta suosittelen lämpimästi tutustumista myös Viron muihin alueisiin. Vaikka Viro onkin pieni maa, sieltä löytyy paljon nähtävää, ja monet ainakin vanhemmat virolaiset osaavat vieläkin puhua suomea, joten kielikään ei ole ongelma.
 

Lisätietoa CULTripsistä:
http://kylamatkailu.blogit.fi/mita-on-kylamatkailu/
http://www.cultrips.org/ (englanniksi)

Aiemmat pilottimatkaraportit:
Italia 
Suomi

Teksti Noora Ketolainen
Kuvat Noora Ketolainen ja Reinhard Nimmervoll

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Huaveilupäivä II

Huaveileipäivä II järjestetään lauantaina 16.2. Kesälahdella Purujärven maamiesseurantalolla. Päivän aikana ideoidaan järjestöjen yhteistyötä, tapahtumia ja ties mitä rakkaan Kesälahtemme parhaaksi. Tapahtumaan toivotaan järjestöväkeä ja ketä vaan Kesälahden parhaasta kiinnostuneelle. Päivän aikataulusta yms. kerrotaan tarkemmin myöhemmin. (SS)

tiistai 8. tammikuuta 2013

HIIHTÄMÄÄN JA TÖPÖTTELEMÄÄN

YÖLAULAJIA KUUNTELEMAAN

Alkukesän öinä luonnon valtaa mahtava lintujen konsertti, jonka soittajia on vaikea erottaa toisistaan. Paitsi ehkä solistin paikan ottaneen satakielen ... Jos olet sitä mieltä, että isosta orkesterista olisi mukava erottaa edes muutama soittaja, lähde mukaamme. 
Keski-Karjalan luonto ry:n ja Pro Kesälahden yhteisellä kesäretkellä käydään Parikkalan patsaspuistossa, yhdellä uudella lintutornilla ja tietenkin Siikalahdella, joka on kuuluisa ja monipuolinen lintukohde.
Kesäretken ajankohta on 7.6.2013. Linja-auto lähtee Kiteeltä kello 18 ja Kesälahden torilta kello 18.30. Paluu yöllä ehkä kahden tietämissä. Mukaan otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä, ja kyydistä peritään kymmenen euroa.
Mukaan kiikarit, lintukirjat, retkikamppeet ja omat eväät.
Ilmoittautumisen (ja kyselyt) sähköpostilla prokesalahti@gmail.com