lauantai 24. joulukuuta 2011

Aatonaaton glögitarjoilut rautatieasemalla


Aatonaattona Pro Kesälahti järjesti kesälahtelaisille glögi- ja piparitarjoilua rautatieasemalla. Paikan päällä pääsi ihastelemaan Kesmacin tekemää Kesälahti-kylttiä, ja piipahtipa asemalla joulupukki ja porokin Kalatuurin pihalta!




sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Voisiko pienikin olla kaunista

En ymmärrä mikä suuruudenhulluus tämän pienen kansan on villinnyt.Mikään pieni ei ole enää kaunista.
Talouteen vedoten ja tuottavuutta tavoitellen on lyöty läänit yhteen,lakkautettu,kyläkoulut ja-kaupat,perheviljeljelmät pakotettu suurtuottajiksi jasamoin on käynyt muussakin yritystoiminnassa suuret jyräävät.Olisi näillä jo luullut maan asioiden korjaantuvan,mutta ei,aina vain huonommaksi menee.
Mutta ehkäpä se siitä autuudeksi muuttuu, kun saadaan kaikki pienet kunnat suuriksi,lakkautetaan syrjäseutujen varuskunnat ja siirretään oppilaitokset kaikki etelään,ettei vaan yksikään opiskeleva nuori ehdi kiintyä kotiseutuunsa.
Voisiko tämän kaiken keskellä kuitenkin olla jotain pientä ja kaunista.Kyllä voisi.Ja se voisi olla Kesälahti.Lauman mukana kulkijoita riittää,mutta omaleimaisuus ja persoonallisuus huomataan.Se olsi jatkossa meidän valttikorttimme kunnan markkinoinnissa.
Nyt tarvitaan vain lujaa tahtoa,rohkeita ratkaisuja,yksituumaisuutta ja kekseliäitä ,luovia ideoita niin meille on kaikki mahdollista.Tahdosta se on vain kiinni.
Kuntaliitos ei ole Kesälahdella valmis päätettäväksi.Asia on lliian suuri ja liian lopullinen ja se koskettaa meitä kuntalaisia syvästi myös tunnetasolla.Malttia,harkintaa yhteistä näkemystä ja vaihtoehtojen pohdintaa sekä kuntalaisten kuulemista tarvitaan paljon lisää.
Kerran tuleva porkkanaraha tai jostain liitoksesta ulos jääminen,eivät ole sen arvoisia asioita,että ne johtaisivat harkitsemattomiin päätöksin ja heikentäisivät jatkossa alueemme kehittymistä.
Mutta jos tahtotilaa itsenäisyydelle ei löydy........Siitä seuraavan kerran.

tiistai 15. marraskuuta 2011

SIVISTYNYT KESKUSTELU KUNTALIITOKSESTA

Kesälahden kunta valmistelee kuntaliitosta ja pitää vaihtoehtoina Keski-Karjalan tai Savonlinnan suuntaa. Mitä mieltä sinä olet asiasta? Toivomme erilaisia näkökulmia asiaan. Kerro mielipiteesi. Odotamme rakentavia kannanottoja, emme syyttelyä, kostoiskuja tai riitelyä.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Kunta myy upeita kiinteistöjä



Kesälahden kunta myy Purujärven entisen kyläkoulun. Moderni, 1999 peruskorjattu rakennus tarjoaa upeat puitteet asumiselle, harrastamiselle ja yrittämiselle. Neliöitä päärakennuksessa on 445, ja ympäröivä tontti on kooltaan 12960 neliömetriä. Kohde on valtatie 6:n varrella 12 kilometrin päässä kuntakeskuksesta.
Entistä koulua ympäröi aktiivinen kylä, joka on aloittamassa maamiesseurantalon korjaamista kylätaloksi. Puruvesikin on lähellä ja siellä yhteisessä käytössä oleva uimaranta.
 Myynnissä on myös entinen Suurenkylän koulu, joka viimeksi toiminut työkotina. Tämä rakennus sijaitsee Puruveden Suurenkylän lahdella hienolla aurinkoisella paikalla, vaikka tontti ei aivan ylläkään rantaan. Päärakennus on hirsirunkoinen 1920-luvulla rakennettu ja 1986 peruskorjattu, tilaa 260 neliömetriä. Lisäksi ulkorakennus ja verstas. Matkaa kuntakeskukseen seitsemän kilometriä.
Molemmat entiset koulut soveltuvat monenlaisiin käyttötarkoituksiin. Tekstin yläpuolella Suurenkylän koulun kuvat, alapuolella Purujärven.
Kannattaa ryhtyä hieromaan kauppoja Kesälahden kunnan kanssa. 





keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Ihana,ihana syksy.

Meillä proolla on uudet sivut.Kokeilen tässä saanko tekstin menemään oikeaan kolunkiin.Se ei uuden oppiminen ole enää niin itsestään selvää kuin joskus aikaisemmin,mutta yrittää pitää.
Tämä syksy on hurmannut minut täysin.Nämä kuulaat päivät ja niin kirkkaat kuutamoyöt,ettei nukkumaan malta.ja entäs sitten ne ihanat,ihanat auringon laskut ja ruskot,kyllä niissä mieli lepää.Ja kesäkin oli niin hieno,ettei paremmasta väliä.Jos tämä on sitä ilmastonmuutosta,niin minulle kyllä kelpaa.En koskaan ole nauttinut loskaisista,sateisista ja harmaista syksyistä.
Aseman seudun kunnostus ja siivouskin on saatu lähes loppuun,suotuisien ilmojen ja ahkerien talkoolaisten ansiosta.Seuraavista kohteista kerromme yhteisessä keskustelu-ja puuroillassa,josta ilmoitetaan myöhemmin.
Haluan vielä lämpimästi kiittää kaikkia jotka juhlistitte iltaamme asemalla 10.10.Muistot illasta ja sen tunnelmasta kantavat pitkään.Tälläisiä iltoja tarvitaan lisää,että tiivis yhteenkuuluvuuden tunteemme säilyy ja antaa voimia kestää tämä myllerrys,jossa koko maailma tällä hetkellä  tuntuu pyörivän.Myös oma,rakas kotikuntamme.
Palaan näihin asoihin,jos tämä hajanainen sepustus osaa sinne minne pitää.
Pidetään yhteyttä.Toivoo Eeva.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Pientä raivausta

Pienesti raivattiin ja vähän enemmänkin. Voit ihailla työn jälkeä Asemantien ja Kesälahdentien kulmauksessa.